Ostin parin vuoden tauon jälkeen maantiepyörän ja siitä syntyi muutamia ajatuksia. Tästä ei todellakaan ole takoitus tulla mikään pyöräily blogi, mutta nyt sattumalta aihe osuu itellä ajankohtaiseksi.
Pidän henkilökohtaisesti juoksemista aerobisen urheilun kuninkuuslajina. Yleisurheilussa nautin juoksulajien seuraamisesta ja jotenkin perus liikuntamuotona arvostan sitä uintia, hiihtoa ja pyöräilyä enemmän. Olin kuitenkin jokunen vuosi sitten sen verran läskissä kunnossa, että keuhkot ja nivelet ei juoksemista sietäneet, ainakaan siis siinä määrin kuin olisin toivonut. Laskelmoin 1+1 ja aloin katsella torista itelle maantiepyörää. Juuri mitään tietoa ei pyöristä ollut, mutta sellanen nyt sitten oli hommattava. Parin viikon seurailun jälkeen Mikkelistä löytyi kriteerit täyttävä fillari, joka oli siis riittävän halpa. Vaikka lumi oli vielä maassa silti into oli niin kova että pipo kypärän alle, villasukat jalkaan ja lapaset kädessä painoin Jukajärveä ympäri.
Tuolle parinsadan Tunturille kertyi keväästä ihan hyvin kilometriä, mutta ei se kivaa ollut. Ajoin kuitenkin suht säännöllisesti ns. kevyitä noin 15-50km lenkkejä ja ihan kamalaa aina. Vaikka oli miten nätti keli ja oli valmistautunut ajoreissulle, niin aina ylämäki ja vastatuuli. Olin kuitenkin viimeisten voimanostokisojen jälkeen alkanut kalorimääriltään syömään kuin normaali ihminen, vaihtanut kuntosaliharjoitelussa pitempiin toistoihin ja lisännyt lähinnä ulkoilun kautta matalatempoista mutta pitkäkestoista liikuntaa. Tässä ohessa painoa oli tippunut yli 20 kiloa. Silti juoksu tuskaa, uinti tuskaa, jopa tuo pyöräilu maistu ihan kakalle.
Rupesin funtsailemaan että oon oikeasti nyt kyllä yrittänyt tosissaan saada peruskuntoa ylös ja keuhkoja toimimaan. Laskelmieni mukaan tässä ajassa pitäisi muutosta tapahtua. Tai olihan muutosta tapahtunut tavallaan paljonkin, mutta kaikki missä reilusti hengästyy, tuntu ihan kökölle.
Menin sitten viimeinkin lääkäriin sanomaan että joku on oltava pielessä. Tuntui todella urpolle mennä valittamaan että en jaksa juosta ylämäkeen, mutta menin silti. Tossa ihan kunnallisessa TKssa multa sitten otettiin sydänfilmiä ja verikoikeita ja ohjattiin keuhkopuolelle. Mistään ei alkuun tuntunut löytyvän vikaa, kunnes sain kotiin pef-mittarin ja avaavan lääkkeen. Kaksi viikkoa aamuin illoin puhalsin mittariin lukemat ennen ja jälkeen lääkkeen ottamisen. Tulosten ja mittausten perusteella sitten todettiin rasitus asma ja sain siihen päivittäisen lääkkeen. Kun olin käyttänyt sitä lääkettä noin kuukauden niin vasta alkoi tajuamaan miten unessa on ollut. Kyllähän minulta kattavasti kysyttiin erilaisissa tutkimuksissa tuntemuksia väsymyksestä ja unesta ja iltapäivän vireystilasta. Kun kysyttiin tuliko hengen ahdistusta arjessa niin en osannut vastata koska se oli niin normaalia että en sitä ollut huomannut. Kun lääke alkoi vaikuttaa ja enää ei kokoaikaa ollutkaan ihan yössä, niin tuntui kuin olisi herännyt jostain ihmeellisestä vuosia jatkuneesta horroksesta.
Astma on siis kehkoputken krooninen tulehdus, jota mulla tällähetkellä hoidetaan keuhkoonvedettävällä päivittäisellä lääkkeellä ja erillisellä avaavalla lääkkellä.
Vaikka keuhkoista lopulta löytyi vika miksi pyöräily ei sujunut, niin jotenkin se asfaltilla ajo ei enää perustanut. Vaihdoin seuraavana keväänä maantiepyörän maastopyörään. Tuli ajettua aikapaljon latupohjia ja ulkoilu reittejä, mutta tuon hintaluokan pyörässä loppuu ominaisuudet oikeaan maastoajoon tai alamäkeen hyvinkin nopeasti. Focus toimittaa kyllä oivallista yleiskäyttöpyörän virkaa, mutta nyt kun rinnalle saapui jälleen maantiepyörä, on tulevaisuusdessa ehkä mahdollista päivittää myös maastoon naksunverran parempi fillari. Uudella, tai siis minulle uudella maantiepyörällä on tarkoitus ajaa ensisijaisesti työmatkaa. Jos kesällä on vielä aikaa ajaa joku hieno tai pitkä reitti niin kirjoittelen siitä sitten sitämukaa.
Tällähetkellä mennään Jopolla salille, Trekillä töihin ja Focusilla Niilon kanssa uimarannalle.