Himos trail 2021

Kävin juoksemassa Himos Trail 2021 tapahtumassa 21.8.2021. Kerron muutamia omia kokemuksia treenistä kesän ajalta sekä huomioita itse tapahtumasta.

Viime talven leikkaus operaatio vei kuntoutumisen pitkälle kevääseen. Touko-kesäkuun vaihteessa yritin keksiä jotain haastetta, jolla saisin lähes romahtanutta peruskuntoa kohotettua mielekkäästi ja nousujohteisesti. Ajattelin sopivan haasteen olevan Karhunkierroksen patikointi syyskuun ensimäisenä viikonloppuna. Sain yllytettyä kolme kaveria mukaan ja matkaksi päätettiin Oulanka-Juuma-Ruka väli. Matkaksi tulisi noin 55km.

Aloin treenailemaan kävelyä, mielessä syksyn patikointi. Kuitenkin vauti alkoi nopeasti lenkeillä kasvamaan ja kiinnostus juoksuun heräili pikkuhiljaa. Alkuun juoksin tavallisella lenkkarilla, mutta varsinkiin märällä alustalla ja juurakko tai kivikko polulla ominaisuudet eivät olleet mielestäni riittävät mielekkääseen juoksukokemukseen. Ostin JVsportin EXTREMET ja ne toimi jalassani heti. Polkujuoksuun tarkoitettu kenkä toi koko touhun aivan uudelle tasolle. Rouhea ja pitävä pohja piti pystyssä liukkaallakin alustalla ja tuntuma maahan säilyy todella hyvin.

Tarkoituksena oli juosta kolmesti viikossa. Yksi ns. normaali lenkki polulla tai asfaltilla. Normaalisti hieman lyhyempi 4-11km ja monesti koirat mukana. Viikon toisella lenkillä oli tarkoitus tehdä jotain spesiaalia. Juoksutekniikan tarkastelua, loikkia, mäkivetoja tai sauvakävelyä. Kolmas treeni oli ”pitkis”, eli selvästi pidempi lenkki. Pidin lenkin pituuden noin kolmessa tunnissa. Vähän päivästä ja fiiliksestä riippuen se oli 16-22km. Pääasiassa maapohjalla mutta juoksin muutaman reissun asfaltillakin. Varsinkin näitä pitkäkestoisia lenkkejä varten joiduin hankkimaan juoksuliivin. Valikoima on laaja mutta itse otin Camelpakin missä on 1,5 litran juomarakko ja edessä useampi tasku muille tarvikkeille. Yli tunnin kestävillä lenkeillä söin 20 grammaa hiilaria 20 minuutin välein. Dexalin geelejä tai Nosht marmelaadeja. Juomarakkoon Dominus Nutritionin Firmitasta.

Himos Trail tapahtuma valikoitui helposti kesän juoksukuurin päätöstapahtumaksi. Jämsän Himos on savosta katsottuna ajomatkaltaan helppo käydä päiväseltään, verratuuna pohjoisen tunturijuoksuihin. Himoksen reitin korkeuserot ja ”rankka maasto” houkuttivat kokeilemaan. Matkoja ja sarjoja on useita ja jokaiselle varmasti löytyy mielekäs pätkä. Myös ensikertalaiset on otettu hyvin huomioon selkeillä reittimerkinnöillä ja useilla huoltopisteellä. Ilmoittautuessani punnitsin 18km ja 26 km matkojen väliltä, mutta päädyin 26km matkaa koska siinä juostaan kokonainen kierros, eli kaikki hurjimmat nousut.

Itse suoritus oli tasainen. Lähdin varovaisesti liikkeelle ja kiristin tahtia loppuakohden. Koronan vuoksi lähtö oli jaettu tavoiteajan mukaan lähtöryhmiin. Lähdin kuudennesta ryhmästä eli noin neljän tunnin tavoiteajalla. Olin lähtöryhmien viimeinen mies ja ympärillä pelkästään naisia. Juoksin siis koko reissun naisten tahdissa. Muutaman naisen ohitinkin ja ohitimpa myös yhden miehen ja sijoituin näin toisiksiviimeiseksi ajalla 04.12.

Ensimmäisen veden ylityksen jälkeen edessäni oleva nainen liukastui kalliolla ja häneltä meni pieni sormi poikki. Jäin auttamaan häntä toisen juoksian kanssa kunnes ensiapu saatiin paikalle. Toivon että paraneminen menee hyvin ja harmitti hänen puolestaan jonkinmatkaa. Kaikki sujui hienosti pientä polvikipua lukuunottamatta lähes maaliviivalle asti. Neljä kilometriä ennen maaliviivaa lähentäjät alkoivat kramppaamaan todella voimalla molemmista jaloista. Viimeinen huolto oli ohitettu ja omasta liivistä oli loppu niin vesi kuin eväät, joten ei auttanut kun itkeä ja linkata maaliin. En osannut ottaa huomioon valmistautumisessa ja kilpailuun otettavissa eväissä mahdollisia kramppeja, koska niitä ei koskaan harjoitellessa ollut tullut. Kaikenkaikkiaan omasta suorituksesta jäi todella hyvä mieli ja haaste oli juuri sellainen jota olin kaivannut. Reitin rankkuus tosin hieman yllätti, mutta ylitsepääsemättömäksi se ei muodostunut. Sarjan voittaja juoksi kierroksen aikaan 01.55 eli alle puolet nopeammin kuin itse suoriuduin. Arvostan kyllä valtavasti niitä top 10 sijoittuneita, koska itse tulin myös parasta mahdollista vauhtia.

Vielä kerran suosittelen sekä polkujuoksua että juoksutapahtumiin lähtemistä kaikille. Upea suomen luonto avautuu kaikessa kauneudessaan ihmiselle varsinkin kun on tullut sen korkeimman mäen päälle juosten.

Nyt on Karhunkierrokselle pohjat tehty ja siitä ressusta kirjoitan sitten seuraavan stoorin.

-Mikko